Usein kysyttyä


1. Pitääkö passikuvaan varata aika?

Ei tarvitse, mutta soittamalla varmistat, että olen studiolla eikä minulla ole meneillään muita pidempikestoisia kuvauksia.


2. Pääseekö studiolle rollaattorilla, pyörätuolilla tai muuten ”huonojalkainen”?

Studioni on katutasossa. Studiolle on hyvin loiva ramppi ja muutama matala rappu ja kynnys. Tulen myös mielelläni kuvaamaan teille sopivaan paikkaan.


3. Otatteko passikuvia myös vauvoista?

Totta kai.


4. Minkä värisenä kuvat otetaan?

Kuvat kuvataan värillisinä, vaikka ne lopputuotteessa ovatkin mustavalkoisia. Sirulla virkailijalle näkyvä kuva on kuitenkin värillinen.


5. Tarvitsen kuvan Amerikan viisumiin ja sen koko on 5 x 5 cm. Onnistuuko?

Kyllä, silloin kuvia vain mahtuu paperille muutama vähemmän.


6. Pitääkö silmälasit olla kuvassa?

Nykyinen sääntö määrää, että lasit eivät saa olla tummennetut, heijastaa tai peittää. Koska lasien peittävyyden määritteleminen on hankalaa, on parempi, että lasit eivät ole kuvassa. Näin vältytään turhalta juoksemiselta passitoimistossa. Kuva ilman silmälaseja käy myös ajokorttiin, vaikka laseja olisi pakko käyttää. Näkemistä ei todisteta silmälaseilla.


7. Pitääkö nenäkoru ym. vastaavat ottaa pois?

Ei, mutta hiukset, huivit ym. eivät saa peittää edes osia kasvoista.


8. Miksi minulta kyseltiin henkilötietoja passikuvassa?

Tietojen kera lähtevä kuva löytää varmemmin oikean määränpään ja helpottaa virkailijaa kuvan löytämisessä. Huom! Tietojen antamisesta voi halutessan kieltäytyä.


9. Tein passihakemukseni verkossa. Täytyykö minun silti käydä poliisin lupapalvelupisteessä, ennen kuin passi voidaan myöntää?

Käyntiä ei aina tarvita. Poliisin asiointipalvelu kertoo sinulle, vaatiiko sinun hakemuksesi käynnin. Jos sinulle on myönnetty enintään kuusi vuotta sitten passi, jota varten sinulta otettiin sormenjäljet ja digitaalinen nimikirjoitus, ja nimesi on edelleen sama kuin silloin, voit todennäköisesti tehdä hakemuksesi ilman käyntiä. Hakijasta täytyy myös olla kuva poliisin valokuvapalvelimella. Jos esimerkiksi passihakemus on puutteellinen tai kuva ei täyttäisi laatuvaatimuksia, saat yleensä täydennyspyynnön sähköisesti. Lupavirkailija voi poikkeustapauksissa kutsua sinut myös poliisin lupapalvelupisteeseen, jos hakemuksen viimeistely sitä vaatii. Henkilökorttihakemus ja merimiespassihakemus vaativat aina käynnin poliisin lupapalvelupisteessä. Katso tarkemmat ohjeet poliisin sivuilta: https://www.poliisi.fi/passi.


10. Kannattaako minun tehdä hakemus verkossa, jos kuitenkin joudun tulemaan poliisiasemalle viimeistelemään sen?

Jos hakemus on tehty verkossa, tiskillä asiointiin kuluu tavallista vähemmän aikaa ja hakemus on vähän edullisempi hinnaltaan.


11. Kuinka nopeasti verkossa tekemäni hakemus käsitellään?

Katso ajantasaiset tiedot erilaisten passien toimittamisesta poliisin sivuilta: https://www.poliisi.fi/passi/passin_toimitus


12. Miten huoltajan suostumus huollettavan passi- tai henkilökorttihakemukseen

annetaan verkossa?

Lue alaikäisen passihakemuksesta poliisin sivuilta: https://www.poliisi.fi/passi/lisatietoja_passin_hakemisesta


13. Miten passikuva liitetään verkossa tehtyyn hakemukseen?

Hakemukseen on liitettävä enintään 6 kuukautta vanha passikuva sähköisessä muodossa. Käy ensin valokuvaamossa, joka lähettää kuvasi sähköisesti suoraan poliisille.

Kuvan toimittamiseen käytetään Lupahallinnon valokuvapalvelinta, jota käyttävistä valokuvaamoista on luettelo osoitteessa https://www.lupakuvienvastaanotto.fi/kuvaamoluettelo. Syötä hakemukseesi kuvasi yksilöllinen kuvatunnus, jonka sait kuvaamolta. Kuvaa ei voi liittää hakemukseen liitetiedostona. Paperikuvaa voi käyttää, mutta sen liittäminen hakemukseen vaatii käynnin lupapalvelupisteessä.


14. Voinko syöttää kuvani itse Lupahallinnon valokuvapalvelimelle?

Myös yksityishenkilö voi kirjautua Lupahallinnon valokuvapalvelimelle ja syöttää sinne

kuvansa, mutta palvelu on tarkoitettu ammattilaisille. Passikuvien laatuvaatimukset ovat

hyvin tiukat, ja kuvan laatu arvioidaan vasta, kun hakemus käsitellään. Palvelimelle

syötetyille kuville ei ole ennakkotarkastusta, joten turhien käyntien välttämiseksi on hyvä

varmistaa, että hakemukseen liitetty kuva täyttää vaatimukset.